Täysi taulu (Miia ja Tomáš osa 44)

Kotiin tultuaan Miia oli iloinen siitä, ettei ollut ottanut lenkille kännykkää mukaan, sillä kotiin palattuaan hän huomasi, että siihen oli tullut kaksi puhelua, molemmat  tšekkinumeroista. Hän ei viitsinyt ottaa selville, kuka oli soitellut, vaikka hän kaipasikin juttutuokioita Denisan kanssa ja aina on mahdollista, että tämä olisi soittanut juuri sillä välilä kun Miia oli lenkillä.

Endorfiinihöyryissä hän kävi suihkussa ja kietoutui froteiseen kylpytakkiin. Hän avasi olohuoneen suuren ikkunan ja antoi viilenevän alkukesän iltatuulen heilutella vielä vähän kosteita hiuksia. Kaupunki kuulosti kummallisen hiljaiselta, samoin koko talo. Vain naapurirapun Maire kasteli kukkia ja tuijotteli Miiaa. Hänen asuntonsa oli yhtä ylempänä L-kirjaimen muotoisessa talossa, joten asunnosta oli suora näköyhteys Miian olohuoneeseen. Tällä kertaa Miia ei jaksanut vetää verhoja eteen.

Samassa puhelin soi ja vastaamishetkellä Miia jo katui, että vastasi.
- Hei, täällä Matej. Ajattelin puhua niistä lumiveistossuunnitelmista. Pitäisikö minun lähettää sinulle postissa luonnokset, vai tulisinko oikein käymään.
- Kuulepas nyt, Matej, kun minä en ole tästä lumiveistosideasta lainkaan innostunut.
- Mia, tiedätkö mikä on tabula rasa.
- En tiedä, valista minua.
- Se on tyhjä taulu, tunnista sinussa sen vastakkaisen ilmiön...
- Ja sarkasminkin tunnistat varmaan ihan heti.
- Nyt en tajunnut. No, joka tapauksessa, minusta sinä Mia olet täysi taulu, eli et yhtään osaa heittäytyä etkä ottaa pienempiäkään riskejä.

Tämä oli niitä hetkiä kun Miia ei välittänyt tuhlata aikaa tolkuttomiin höpinöihin sekuntiakaan enempää. Hän katkaisi puhelun eikä vastannut, kun Matej muutamaa sekuntia myöhemmin soitti uudestaan. Puhelin soi ja soi, hän ei jaksanut sitä hiljentää.

Sitten soi ovikello.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4407575/-322-taysi-taulu/

Yö Utöllä

Käsivoiteessa tuoksuu Amerikka, astetta parempien motellien Amerikka. Tällä kanelintuoksulla on nyt pärjättävä, kun tehoseerumit jäivät kotiin - tarkoituksella. Tiedän, että huomenna iho on auki, mutta tänä yönä Amerikka on täällä. Eikä ensimmäistä kertaa. Kappelin hopeakynttelikkö on nyt tyhjä, mutta jouluyönä sen kymmenen kynttilää palavat, kukin hukkuneen amerikkalaisen merimiehen muistolle.

Kettu juoksee kylätieltä kallioille, kala suussa. Laiva on satamassa, nuori merimies sanoo, että lähtö on vasta aamulla. Tiedämme. Tuuli, tyynen päivän jälkeen, puhaltaa - muuten on hiljaista.

Vuoteessa palelen, vaikka makuupussissa patterin vieressä. Uneksin kummitädistä, jonka kanssa kuljen pientä metsätietä ja käännymme polulle, jonka viittana on puusta veistetty karhu. Olemme matkalla ostamaan vaatekankaita. Herään unesta ja nousen hetkeksi istumaan. Luotsiveneet lepäävät laiturissa, kuulen yhä tuulen. Aamu sarastaa jo pohjolanvärisenä, vaaleanpunaisena.

Liukas

Liukas on elämän polku.
Sen nimisen omakustanteen julkaisisin
- jos sitä ei olisi jo julkaistu.

Utön kauppa 19.1.2013

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414912#8143157

Kolmetoista

Sen runon muistan aina,
vaikken sisältöä päähäni saa.
Kirjoitin sen sunnuntaina
kun kesä oli jäänyt taa.

Olit aiheena  runossa sinä
sekä pimenevä kylätie.
Kuka mahdoinkaan olla  minä
- se unohtunut jo lie.

Olit poika suuren maailman,
peräti Ruotsista.
Minä ymmälläni olin aivan
oudosta aksentista.

Eilen pomppasisun kuvas
mun Linkedin-profiiliin.
Eikä tunteeni ollut karvas,
vaikka kovin niin vannottiin.

En kuitenkaan klikannut sua,
kuten varmaan käsität
On runo vain mikä liikuttaa mua,
en tahdo et' sen vesität.

Se runo seuraa mua  aina,
onneks' sanoja en enää muista.
Sen kirjoitti joku vihervaarananna
iältään kolmetoista.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414910/26-haaste/

Lumiveistoksia kesäkuussa (Miia ja Tomáš osa 43)

Miia asetteli kännykän ja ruusukirjekuoren eteisessä orpona seisovalle, vanhalle puhelinpöydälle. Sen oli vuokraisäntä jättänyt asuntoon, samoin kuin muutaman muun vanhan huonekalun. Miia ei koskaan raaskinut viedä puhelinpöytää varastoon, vaikka eteinen olikin melko kapea ja ahdas.

Parilla kiukkuisella nykäisyllä hän avasi Matejn lähettämän kuoren.  Se oli täynnä valokuvia lumiveistoksista. Osa veistoksista oli abstrakteja, osa perinteisiä lumiukkoja tai jotakin muuta hahmoa esittäviä.

 Mukana oli kortti, jossa Matej kirjoitti: "Hyvä Miia, olen jo vuosia harrastanut lumiveistosten suunnittelua ja toteuttamista. Toivoisin, että lähtisit kanssani tulevana talvena viikoksi Tatralle, voisimme veistää yhdessä ja haluaisin suunnitella sinusta lumiveistoksen, joko näköisen tai abstraktin - valintasi mukaan. Parhain terveisin, Matej".

Miia viskasi kirjekuoren kuvineen puhelinpöydälle, kännykkänsä ja ruusukirjekuoren seuraksi. Hän meni makuuhuoneeseensa ja alkoi kaivella verkkareita esille. Nyt hän lähtisi Urheilupuistoon lenkille.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4395303/-31-tammikuun-kuvahaaste/